Joensuun rauhanryhmän logo

Joensuun rauhanryhmä

viestit (at) joensuunrauhanryhma.org

RUMA SOTA JA LIKAISET ASEET: tiivistelmä rauhanakatemiasta 27.-29.7.2012

Rauhanakatemian ensimmäiseen teemaan Irakin ja Afganistanin ruma sota, likaiset aseet ja ympäristövaikutukset liittyvän olennaisen kysymyksen esitti Erasmus Rotterdamilainen teoksessaan Rauhan valitus vuonna 1517: ”Miksi ihmiset käyttävät niin paljon älystään itsensä vahingoittamiseen ennemmin kuin panisivat kaiken viisautensa onnensa säilyttämiseen?” Valistusfilosofi Immanuel Kant taas esitti – kuin kommenttina nykyiseenkin asevarusteluun ja sen vaikutuksiin – teoksessaan Zum ewigen Frieden (1795) seuraavaa: ”Täytyy tunnustaa, että suurimmat kärsimykset, jotka rasittavat sivistyneitä kansoja, koituvat sodasta, mutta eivät niinkään parhaillaan käytävästä tai jo kestetystä sodasta kuin yhäti jatkuvasta, vieläpä lakkaamatta yltyneestä varustelusta edessä olevan varalta. Tähän tuhlataan valtion kaikki voimat, sen kulttuurin kaikki hedelmät, jotka voitaisiin käyttää vielä korkeamman kulttuurin hyväksi.”

Heikki Tervahattu: Sodan ympäristötuhoja

Dosentti Heikki Tervahattu aloitti esityksensä Irakin ja Afganistanin rumasta sodasta viittaamalla terrorismi-puheeseen ja kysymällä, kuka itse asiassa terrorisoi ja ketä. Kun asiaa tarkastellaan ilmastonmuutoksen kannalta, vastaus on selvä: rikkaat ja sotivat maat. Ilmastonmuutoksen torjunnan kolme pääteesiä ovat: (1) lopettakaa sodat; (2) lopettakaa sota-aseiden varustelu ja (3) lopettakaa hillitön kulutus. Irakin sodan CO2-päästöt olivat suuremmat kuin Suomen fossiilisten polttoaineiden kolmen vuoden CO2-päästöt. Tervahattu pelkisti ajatuksensa seuraavasti: Pentagon on ollut maailman suurin saastuttaja.

Vuonna 2003 Pentagon omisti tuhat sotilastukikohtaa maailmalla. Jo pelkästään asevarustelu ja aseellinen toiminta kuluttavat mittaamattomasti maapallon niukkoja raaka-aine- ja energiavaroja sekä saastuttavat ympäristöä. Nykyinen moderni aseteknologia käyttää suunnattomat määrät polttoainetta ja tuottaa siten isot hiilidioksidipäästöt sekä vahingoittaa ympäröivää luontoa. Tässä muutama Tervahatun mainitsema esimerkki:

Ympäristöä tuhotaan ja siviiliväestön terveyttä vahingoitetaan entistä enemmän modernin aseteknologian likaisilla aseilla. Amerikkalaisten käyttämä GBU-28 Bunker Buster, joka on maanalaisten kohteiden tuhoamiseen suunniteltu laser-ohjattu pommi, sisältää ihmisen terveydelle vaarallista köyhdytettyä uraania. Yhdessä risteilyohjuksessa köyhdytettyä uraania on 363 kiloa. Irakin sodan alussa Yhdysvallat laukaisi yksistään 800 ohjusta. Tämän lisäksi Yhdysvallat on käyttänyt Irakin sodassa mm. valkoista fosforia useamman kerran Fallujahissa. Nykyisin alueella syntyneistä lapsista joka viides kärsii epämuodostumista. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Israel on käyttänyt valkoista fosforia (muun muassa Gazan kaistalla 2008/2009 ja Libanonissa). Tämän lisäksi Yhdysvallat ja Israel ovat käyttäneet sotatoimissaan rypälepommeja. Tyypillisesti 5 % rypälepommin tytärammuksista jää räjähtämättä, ja maastoon jäävät pienikokoiset tytärammukset tappavat ja vammauttavat myöhemmin siviilejä. Kesällä 2006 Israelin arvioidaan sirotelleen 34 päivää kestäneen Libanonin sodan aikana arviolta 1 200 000–1 600 000 tytärpommia ja -kranaattia.

Lentokoneet, tankit, laivat levittävät tuhoa ja kuolemaa. Irakin ja Afganistanin sota ovat merkinneet kärsimyksen lisäksi suunnattomia taloudellisia, kulttuurisia ja inhimillisiä menetyksiä sekä laajamittaista ympäristötuhoa. Sotien tuloksena on ollut ”moraalinen terrorismi” (Immanuel Kant), joka on merkinnyt poliittista ja yhteiskunnallista taantumista.

Ihmiskunta käyttää asevarusteluun ja sotaan edelleenkin moninkertaisesti enemmän rahaa ja voimavaroja kuin ilmastonmuutoksen vastaiseen toimintaan ja uusien energialähteiden kehittämiseen. Esimerkkinä Tervahattu mainitsi sen, että Yhdysvallat käytti Irakin sotaan vuonna 2006 enemmän rahaa kuin maailmalla käytettiin kaikkiin investointeihin vaihtoehtoisten energialähteiden kehittämiseksi. Toisena esimerkkinä militarismin voimasta Tervahattu nosti esille Kioton sopimusneuvottelut, joissa sotilaallisen toiminnan hiilidioksidipäästöt jätettiin huomiotta.

Ville Kivimäki: Suomalaisten sotatraumat

FM Ville Kivimäki alusti aiheesta Suomalaisten sotilaiden sotatraumat. Hän pohti posttraumaattisen oireyhtymän käsitettä ja sitä, onko sodassa sairastuminen itse asiassa terve reaktio. Kaikkiaan noin 18 000 suomalaista sotilasta hakeutui talvi- ja jatkosodan aikana psykiatriseen hoitoon. Luku on vain jäävuoren huippu sodassa henkisesti vammautuneista. Useimmat psykiatriseen hoitoon joutuneista olivat etulinjan kiväärimiehiä, pienviljelijöitä ja työmiehiä, kuten enemmistö kaatuneistakin. Loppuunpalaneet miehet oirehtivat monin tavoin välirauhan aikana. Jatkosodan aikana merkittävä ”piikki” oli alkuvaihe 1941, kun talvisodan sankareita kutsuttiin uudestaan rintamalle ja monet alkoivat oirehtia voimakkaasti, mikä yllätti armeijan johdon. Oman erityisongelmansa muodosti kesä 1944, jolloin koko psykiatrisen hoitojärjestelmän toiminta enemmän tai vähemmän lamaantui.

Psykiatrian asiantuntijat eivät useinkaan pitäneet sotatapahtumia ja niiden traumatisoivia vaikutuksia syynä psyykkiseen sairastumiseen. Syitä haettiin sotilaiden alhaisesta älykkyydestä, kehitysvammaisuudesta, vaikeasta lapsuudesta tai matalasta sosiaalisesta taustasta. Kivimäen mukaan iällä oli olennainen merkitys sairastumisessa. Mitä vanhempi sotilas oli, sitä alttiimpi hän oli joutumaan psykiatriseen hoitoon. Merkitystä sairastumisen kannalta oli myös joukko-osaston sosiaalisella koheesiolla. Sodan jälkeen psyykkiset oireet ilmenivät perheväkivaltana, veteraanien painajaisina, alkoholismina ja huumeriippuvuutena. Armeijan johto lähti vuonna 1946 oletuksesta, että sotaveteraanien psyykkisen sairastumisen taustalla eivät enää voineet olla rintamakokemukset, koska sodasta oli kulunut jo ”niin pitkä” aika. Käsitettä posttraumaattinen ei vielä ollut olemassa.

Sodan aikana vihollisen ihmisarvoa toki kiistettiin, varsinkin kaukaa, mutta toisenkinlaista suhtautumista esiintyi. Erityisesti etulinjassa tappamista pohdittiin myös moraalisena kysymyksenä. Esitelmänjälkeisessä keskustelussa todettiin, että etulinjassa olevat puhuivat vastapuolen sotilaista pikemminkin ”naapureina” kuin ”rottina”. Huomiota kiinnitettiin myös siihen, että sotasankaripuheen vallitessa sotien vammauttamien asema on helposti vaikea. Sotilasmies ikään kuin edistää yhteisön koheesiota symbolisten merkitysten kautta – hänet nähdään vapaaehtoisena uhrinantajana. Toisaalta liioiteltua ei ole todeta, että II maailmansodan jälkeen Euroopassa kaikki olivat enemmän tai vähemmän traumatisoituneita.

Kirsti Palonen: Palestiinalaisten sotatraumat

Psykologi Kirsti Palosen teemana oli Palestiinan miehityksen, sotien ja pakolaiselämän vaikutukset siviilien elämään. Palonen korosti, että ”ruman sodan” yksi keskeinen tehtävä on ihmisten minuuden hävittäminen ja tuhoaminen. Vuoden 2006 Libanonin sodan vaikutukset lapsiin näkyivät kouriintuntuvasti: he eivät kyenneet enää leikkimään sodan tuhojen keskellä. Oppimispsykologien mukaan pieni lapsi oppii asioita juuri leikkimällä. Naisiin kohdistuva vaikea tabuasia olivat raiskaukset. Palestiinalaisille yleensä tuttua on ylisukupolvinen trauma, jonka painolastiin kuuluu aiempien sukupolvien kokemusten välittyminen lapsille. Se saattaa tuottaa lapsille ”reikäisen minuuden”. Sabran ja Shatilan verilöyly oli joukkomurha, joka tapahtui 16.–18. syyskuuta 1982 Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä Länsi–Beirutissa. 16. joulukuuta 1982 YK:n yleiskokous tuomitsi verilöylyn ja julisti sen kansanmurhaksi. Tämä tapahtuma on taustana pakolaisleirien asukkaiden kollektiiviselle traumalle; jokaisella on sukulais- ja perhepiirissä menetyksiä.

Traumasta puhutaan yksinkertaisena (simple trauma) tai kompleksisena (complex trauma); jälkimmäinen syntyy muun muassa sotatilanteessa ja pakolaisuudessa: ei ole olemassa yhtä tapahtumaa, joka aiheuttaa trauman, vaan kokonaistilanne. Psykologit ovat traumaa käsitellessään kiinnostuneita suojaamiskeinoista. Useimmiten suojaavat tekijät liittyvät yhteisöön. Huumori, musiikki, tanssi, työnteko voivat auttaa selviytymään. Mielen ja toiminnan tasolla suojaavana tekijänä on defensiivinen selviytymisstrategia. Monet asiat, jotka selitetään oireiksi, ovat yrityksiä selvitä ylivoimaisesta tilanteesta. Traumapsykologiassa on alettu entistä enemmän kiinnittää huomiota fyysisiin tuntemuksiin.

Traumaan voidaan reagoida lähinnä kolmella tavalla. (1) Se voidaan kokea uudelleen. Traumamuistumat voivat tulla kaikkien aistien kautta. On aina helpottavaa, jos tuntemus kiinnittyy johonkin, saa jonkinlaisen merkityksen. (2) Trauman välttäminen. Kollektiivinen trauma on eräässä mielessä ”näkymätön teltta”, joka suojelee: kaikki ovat kokeneet saman. Traumasta ja siihen liittyvistä tapahtumista sekä asioista vaietaan. Niitä saatetaan kuitenkin käsitellä rituaalien muodossa, kontrolloidusti. (3) Varuillaan olo saattaa muodostua vallitsevaksi olotilaksi, vaikkei itse sitä huomaakaan. Normaali elämäntilanne saattaa silloin tuntua jopa pelottavalta.

Libanonin sisällissodan tietävät kaikki libanonilaiset; yksittäisiä traumoja on paljon. Vuoden 2006 kesäsota aiheutti massiivisen tapetuksi tulemisen pelon. TV näyttää avoimesti tapahtumia ja synnyttää pelkoa lapsissa, jotka samaistuvat voimakkaasti lapsiuhreihin. Palestiinalaisten tilanne on Libanonissa kaikkein huonoin, koska heillä ei ole siellä kansalaisoikeuksia.

Keith Baverstock: Uraaniaseiden terveyshaitat

Dosentti Keith Baverstockin englanninkielisen esityksen aihe suomeksi oli Uraaniaseiden vaikutukset siviilien terveyteen saastuneilla alueilla. Baverstock on kansanterveystieteilijä ja tutkinut erityisesti ionisoivaa säteilyä; hänen esityksensä jatkoi ja syvensi Tervahatun edellispäivän aihetta keskittymällä erityisesti köyhdytetyn uraanin vaikutuksiin ihmisen perimässä. Hänen perusajatuksensa on, että köyhdytetty uraani on geenejä vahingoittava aine, joka jää luontoon käytännössä pysyvästi. Ihmisen elimistöön se päätyy pölyn mukana hengityksessä, ja sen levittämä uraanioksidi vesiliukoisena leviää elimistöön verenkierron mukana. Kun sukusolut vaurioituvat, vahinko jatkuu seuraavissa polvissa, loputtomasti.

Tutkimisen kannalta ongelmana on ollut, että yhdysvaltalaiset eivät kerro, missä ovat käyttäneet/ käyttävät köyhdytettyä uraania, ja että tieteellistä väärentämistäkin esiintyy. Kuitenkin WHO:n vuoden 2001 kriittisen kannan jälkeen on julkaistu runsaasti tutkimusta, joka kertoo köyhdytetyn uraanin vaikutuksesta ihmiseen. Baverstock viittasi myös muutama päivä aiemmin televisiossa esitettyyn dokumenttiin Fallujasta; siellä syntyy paljon epämuodostuneita lapsia, mikä saattaa johtua köyhdytetystä uraanista ja/tai valkoisesta fosforista, jota yhdysvaltalaiset ovat Irakissa myös käyttäneet.

Baverstock siteerasi amerikkalaisen tutkijan Michael Lynchin varoitusta ympäristön kemikalisoitumisen luomasta riskistä: ”Ellei saada vähennettyä tuhoisien mutaatioiden leviämistä sukusoluissa, teollisten yhteiskuntien asukkaiden yleisimmät fenotyypit muuttuvat 200–300 vuodessa varsin selvästi, ja heidän rakenteellinen, toiminnallinen ja neurobiologinen suorituskykynsä vähenee.” Tämä uhkaa ihmiskuntaa jo kemikaalien vuoksi, ja köyhdytetyn uraanin käyttö moninkertaistaa vaaran.

Baverstock totesi keskustelussa, että köyhdytetyn uraanin pommikäyttö merkitsee käytännössä sitä, että asevalmistajat dumppaavat atomivoimaloiden jätteet pommitettuihin maihin – Balkanille, Irakiin ja mahdollisesti myös Afganistaniin. USA ei myönnä sen käyttöä Afganistanissa eikä seurauksia siis tutkita. Myös EU-komission asettama asiantuntijaelin SCHER vähätteli köyhdytetyn uraanin vaaroja valittuaan haluttuja tuloksia antavat tutkimusmenetelmät.
Baverstockin kritiikki EU-komission asiantuntijaelimen SCHER:in köyhdytetyn uraanin vaaroja vähättelevästä raportista:
Baverstock on SCHER report

Reijo E. Heinonen: Rauhankasvatus

Professori (emeritus) Reijo E. Heinosen aiheena oli Rauhankasvatus monikulttuurisessa koulussa. Rauhankasvatus koulussa vaatii opettajalta paljon, sillä oppikirjat eivät anna materiaalia ajankohtaisista asioista, jotka motivoisivat oppilaita pohtimaan. Käsittelyssä tärkeää olisi löytää konfliktin syntyyn vaikuttavia tekijöitä ja ratkaisuvaihtoehtoja. Jo 1970-luvulla Heinonen puhui valmistavan, eri tieteiden mahdollisuuksien ja rajoja tarkastelevan kurssin tarpeellisuudesta, sillä koulua oli tarkasteltava kokonaisuutena; tällöin rauhankasvatusta opetettaisiin läpäisyperiaatteella.

Tarvitaan globaalia etiikkaa; kansainvälinen inhimillinen solidaarisuus puuttuu maailmasta. Omien poikiensa koulunkäyntiä seuranneena Heinonen esitti poleemisen kysymyksen: mikä rooli koulujen fysiikanopetuksella on ollut ydinvoimamyönteisyyden kasvamiseen? Taloudellisten päätösten yhteiskunnallisia vaikutuksia tulisi tarkastella koulussa syvemmin ja laajemmin – esimerkiksi historian, filosofian ja uskonnon tunneilla. Kyse on eettisen tietoisuuden kasvamisesta. Vastavuoroisuuden periaate on löydettävissä kaikista uskonnoista ja kulttuureista. Taolaisuudessa todetaan, että ”pidä naapureiden menestystä omana menestyksenäsi ja tappiota omana tappionasi”. Yrjö Kallinen puolestaan totesi, että ”sodat syntyvät, koska me nukumme” – koska emme tajua yhteenkuuluvuuttamme. Rauhankasvatuksen kokonaisvaltainen näkemys olisi todella tarpeen.

Esityksenjälkeisessä keskustelussa muistettiin Hilkka Pietilän todenneen, että nykyisessä OPSissa rauhankasvatusta ei ole koettu tarpeelliseksi. Viitattiin myös Jukka Rantalan oppilaille tekemään kyselyyn: oppilaiden mielestä sota kuului ihmisluontoon. Oppilaiden vastaus ei välttämättä yllätä, jos tietää sotaa piiloihannoitavan historian opetuksessa. Eräs historianlehtori sanoi: ”Jos sodat poistetaan historian opetuksesta, siitä tulee tylsää.” Sotia toki on käsiteltävä, mutta käsittelyyn olisi tuotava uusia näkökulmia ja työtapoja, esim. draamaa. Tarvitaan iso laadullinen hyppäys. Kaiken kaikkiaan rauha pohdinnan kohteena tuntuu paljolti ohitetun. Ammattiyhdistysliikkeissäkään ei käsitellä enää rauhaa vaan ”kansainvälisiä asioita”, merenkulkua yms.

Seminaari vetoaa rauhanjärjestöihin, jotta ne vaatisivat rauhankasvatuksen edistämistä läpäisyperiaatteella, mm. sosiodraaman menetelmiä hyödyntäen. Seminaari myös vaati aselepoa ja neuvotteluja Syyriaan. Kannanotto Syyrian tilanteeseen

Vesa Suominen, Toivo Haimi, Aino Nevalainen ja Pirjo Kovanen tauolla. Vesan koiranpentu esti häntä osallistumasta seminaariin tällä kertaa.

Sivustoa on viimeksi päivitetty 16. marraskuuta 2017. Ilmoita ongelmista: kirsti.era / ät gmail.com