Joensuun rauhanryhmän logo

Joensuun rauhanryhmä

viestit (at) joensuunrauhanryhma.org

Syvyyttä ja monipuolisuutta tiedotukseen, humanismia päätöksentekoon

Joensuussa 2.-4.8. kokoontuneen Rauhanakatemian keskusteluissa kritisoitiin tapaa, jolla ulkomaantapahtumia uutisoidaan valtamediassa. Lehdillä ja Ylellä on kirjeenvaihtajia enää lähinnä Brysselissä, joten uutismateriaali tulee kansainvälisiltä uutistoimistoilta – firmoilta, joiden päätehtävä on tuottaa voittoa, ei laadukasta tiedonvälitystä. Niiltä ei kannata odottaa tasapuolisuutta uutisaiheiden käsittelyssä. Siinä onkin näkyviä eroja: Madridin tai Tukholman poliisi "palauttaa järjestyksen mielenosoittajien hulinoidessa", kun taas Egyptin tai Venezuelan poliisi "tukahduttaa brutaalisti demokratiavaatimuksia". Uutisointi myös keskittyy Euroopan ja USA:n tapahtumiin, muualta kerrotaan vain onnettomuuksista ja sodista.

Sotien ja konfliktien taustoja taas ei käsitellä juuri lainkaan. Usein niiden perimmäinen syy on rikkaiden maiden ja suuryhtiöiden kamppailu hupenevista energia-, vesi- ja raaka-ainevaroista. Toimittaja Hussein al-Maadidi totesikin seminaarissa öljyn tuottavan rikkaan Irakin köyhälle kansalle lähinnä kärsimystä. Miehityksen on korvannut nukkehallitus, mutta ihmisten laiton pidättäminen, kiduttaminen ja surmaaminen jatkuvat. USA:n ja Britannian ammuksissaan käyttämä köyhdytetty uraani aiheuttaa epämuodostumia ja estää maanviljelyn laajoilla alueilla.

Rauhanakatemian osanottajat vetoavat Suomen hallitukseen: maamme pitää omassa ulkopolitiikassaan ja EU:ssa ajaa tarmokkaasti konfliktien ratkaisemista neuvotteluin, aselepoa Syyriaan ja aitoa rauhaa Irakiin. Asevienti pitää lopettaa ja sotilasliitot purkaa. Näin voidaan säästää resursseja rauhanomaisiin projekteihin, ehkäistä ihmisten pakolaisiksi joutumista sekä taata maailman ihmisille rauha ja toimeentulo kotiseudullaan.

Seminaarin osanottajat toivovat myös yleistä havahtumista: poliittiset päätökset täällä eivät saa aiheuttaa kärsimystä omassa maassamme eikä myöskään muualla. Olemme kaikki ihmisyksilöitä, niin Lähi-idässä, Afrikassa kuin Suomessakin. Olemme kukin vastuussa omista sanoistamme ja teoistamme, ja kullekin meistä kuuluu paitsi yhtäläinen vapaus, myös oikeus rauhaan, toimeentuloon, turvaan ja hoivaan.

Sivustoa on viimeksi päivitetty 16. marraskuuta 2017. Ilmoita ongelmista: kirsti.era / ät gmail.com