Joensuun rauhanryhmän logo

Joensuun rauhanryhmä

viestit (at) joensuunrauhanryhma.org

Venäjä Suomen alitajuntana

Pentti Straniuksen kirjoitus Epäsotilaallisen itsenäisyysjuhlamme 5.12.2007 tiimoilta

Suomi ei ole itsenäistynyt sotimalla, mutta vuodesta toiseen vietämme itsenäisyyspäivää muistelemalla sotia. Tuntuu, että tosiasiallinen itsenäisyys alkoi vasta Tali-Ihantalasta vähän yli 60 vuotta sitten. Näin kuvittelevat ainakin koululaiset, joita kuljetellaan elokuvateatterien ilmaisnäytöksiin yhdessä sotaveteraanien kanssa. Veteraaneja tippaakaan halveksimatta voisi todeta, että tärkein teko harvalukuisen joukon puolesta eivät ole juhlapäivien kunniamerkit ja linnakutsut, vaan ihmisarvoinen vanhuus. Juuri tämä ihmisarvo ja sosiaaliturva ovat vaarassa itsenäisessä Suomessa nyt, ns. suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään.

Miksi me emme osaa muuta kuin sotia itsenäisyyspäivänämme – miksi tämä toistuva kamppailuhistoria? Ketä se palvelee? Etupäässä identiteettikriisissä olevan pikkuvaltion silmäätekeviä, jotka eivät muuten löydä sankaritarinaansa ja paikkaansa isojen EU-Euroopassa. Siis täällä Euroopan reunalla (Pentti Saarikoski), missä kansalaisia körmyytetään todellista itsenäisyyttä rajoittavilla säädöksillä, jotka tulevat maanosan mystisestä ”ytimestä”.

Mikään ei ole 2000-luvun Suomessa muuttunut mentaalitasolla – hännystelyn ja hienostelun suunta sekä sotapropagandan aste ainoastaan. Lieneekö toista maata, jossa ITSENÄISYYSPÄIVÄN, Ilon Juhlan, lähinnä hautajaisia muistuttavilla ”juhlavastaanotoilla” muistellaan kumpujen öitä sotarumpujen päristessä, kun eliitti synkistelee shampanjalasit kädessään. Ja kansa ottaa mallia: se juo masennuksissaan itsensä hengiltä tai tappaa läheisensä.

Entä Suomen Venäjä-suhde ja Suomen paikka kartalla 6.12.2007? Kannattaa lukea edellä mainittu Saarikoski-pamfletti - ja erityisesti Matti Klingeä, joka ymmärtää itänaapurin merkityksen pitkässä itsenäistymiskaaressa, myös ns. ryssävihan alkuhistorian.

Itsenäisen Suomen ja sen instituutioiden synty oli paljolti riippuvainen Venäjän kehityksestä, autonomiastamme 1800-luvulla ja lopulta myös vallankumouksesta 1917. Kaikki tämä alkaa nykysukupolvilta unohtua, kuten myös suomalaisten itsenäisyysjulistuksen ensimmäisen allekirjoittajan nimi – Lenin, tabu-aihe vuonna 2007.

Yksikään Venäjän tsaari ei olisi pistänyt puumerkkiään suomalaisten anomukseen. Vasta tsaarinvallan loppu loi edellytykset itsenäistymishankkeelle. Ja siinä mitä Venäjällä tapahtui vuoden 1917 kuluessa Leninillä ja bolshevikeillä oli loppujen lopuksi ratkaiseva osuutensa, puhuttakoon sitten vallan kaappaamisesta tai kumoamisesta.

Suomen ja Venäjän suhde on myös suomalaisten ja venäläisten ihmissuhde. Millaista on olla Suomen venäläinen juhlahumussa 6.12.? Työni ja harrastusteni puolesta tunnen ison joukon täällä asuvia venäjänkielisiä, joten tiedän miltä se tuntuu. Venäjästä on tullut eräänlainen Suomen alitajunta tai itsenäistymisen Oidipus-kompleksi, josta pyristellään aika ajoin eroon. Juuri 6.12. se häivytetään, tukahdutetaan tai tehdään pelkäksi pahan valtakunnaksi ja vihollissymboliksi.

Tässä viholliskuviin perustuvassa ”itsenäisyysjuhlinnassa” olen kuulevinani 1930-luvun ryssävihan kaikuja.(Rasistista ryssä-termiä käytettiin jopa kaksi kertaa myös television pääuutislähetyksessä 6.12.2007 klo 20.30 alkaen. Entä jos olisi puhuttu neekereistä?) Pahan valtakunnan ohella syyllistetään myös Suomessa asuvat venäjänkieliset – sekin sukupolvi, jolla ei ole mitään tekemistä sotimisen tai vihollisuuksien kanssa, ei edes Putinin Venäjän kanssa.

Eikö 90-vuotias Suomi ala olla jo kypsä iloluontoisempaan, rauhallisia ja inhimillisiä itsenäisyysarvoja korostavaan juhlintaan? Euroopan reunalla se voisi olla alitajunnan kannalta jopa terapeuttista.

Pentti Stranius

Sivustoa on viimeksi päivitetty 16. marraskuuta 2017. Ilmoita ongelmista: kirsti.era / ät gmail.com