Joensuun rauhanryhmän logo

Joensuun rauhanryhmä

viestit (at) joensuunrauhanryhma.org

Rauhankasvatus ja historiankirjoitus ja -opetus

Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtajan, VTM Aarni Tuomisen kommentti Rauhanakatemiassa 3.8.14

Valtiollisen ja yhteiskunnallisen tapahtumahistorian opetuksessa keskeinen sija on vääjäämättä erilaisten konfliktien analysoinnilla ja pyrkimyksellä oppia niistä. Tässä analyysin esittämisessä on rauhankasvatuksen paikka. Perimmältään kyse on siitä, miten esitetään äärimmäiset konfliktit, sodat. Ovatko ne jotenkin väistämättömiä tapahtumia, joiden esiintymistä ei voi estää, vai tietoisia poliittisia valintoja tai epäonnistuneen politiikan tahattomia tuloksia?

Kahta käynnissä olevaa etusivun konfliktia, sotaa, voidaan käyttää esimerkkinä molemmista. Pidän Lähi-idän, erityisesti Gazan tapausta esimerkkinä ensimmäisestä, siis tietoisen politiikan tuloksena. Ukrainan kriisissä tai sodassa taas konfliktin eskaloituminen sodaksi on (ainakin bona fide tulkittuna) tyypillinen esimerkki tilanteesta, jossa on liian monta toimijaa, jotta se olisi kenenkään hallittavissa.

Rauhankasvatuksen kannalta kysymys lienee siitä, miten tällaisista konflikteista esitetään analyysi, joka viittaa molempien tai kaikkien osapuolten kohtuulliset turvallisuustarpeet riittävällä tavalla tyydyttävään ratkaisuun. Tämähän lienee lopputulos, joka useimpien on mahdollista hyväksyä järkeväksi saavutukseksi.

Historianopetus koulussa ei kuitenkaan ulotu vielä moniin vuosiin esimerkkeinä käyttämiini konflikteihin. Vai voisiko jo lukiossa olla valmiutta käydä analyyttistä keskustelua tällaista asioista, jotta ei tarvitsisi odottaa yliopistoon saakka? Kouluaikanani 1960-luvun alussa tämä ei olisi tullut kuuloonkaan. Ei tällaisten asioiden käsittelyyn törmännyt yliopistossakaan. Vasta opettajantyössäni Työväen Akatemiassa aloin vähitellen tuoda kansainvälisen politiikan kysymyksiä tämän päivän tasolle.

Tämä tapahtui 1990-luvulla, siis kylmän sodan järjestelmän murtumisen jälkeen. Kylmän sodan aika oli jäädyttänyt ilmeisesti myös ajattelun niin, että sen rakenteet otettiin opetuksessakin muuttumattomina tekijöinä, ja niiden puitteissa sitten tarkasteltiin ns. kansanvälisen järjestelmän rakennetta vakiintuneena ilmiönä. Osa tätä oli mm. ns. Paasikiven-Kekkosen linjan määrittämä YYA-Suomi.

Järjestelmämuutoksen yhtenä seurauksena voitaneen pitää myös jatkosodan uustulkintaa, jota historiantutkijoiden nuorempi polvi on alkanut tuottaa tällä vuosisadalla.

Rauhankasvatus on rauhantutkimuksen tulosten soveltamista opetustehtävissä. Meillä Suomessa on toiminut Rauhantutkimuslaitos vuoden 1970 alusta lähtien itsenäisenä tutkimusyksikkönä, joka liitettiin osaksi Tampereen yliopistoa parikymmentä vuotta sitten; ei aivan ilman mutinoita vanhojen rauhantutkijoiden puolelta. En tiedä minkälaisia arvioita rauhantutkimuksen piirissä nyt esitetään tästä fuusiosta.

Haluaisin kuitenkin uskoa, että rauhantutkimus on neljän vuosikymmenen aikana vakiinnuttanut paikkansa Suomessa niin, että sen käytännön toteuttamiseen voidaan satsata entistä voimakkaammin. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea erilaisten rauhankasvatuksesta ponnistavien oppimateriaalien ja oppimisstrategioiden kehittämistä. Hyviä esimerkkejä ovat Rauhankasvatusinstituutin ja Rauhanliiton toteuttamat ja ylläpitämät Maailmankoulu- ja Rauhankoulu-projektit. Tällaisten projektien riittävästä resursoinnista on kyse. Katseet kohdistuvat Opetus- ja kulttuuriministeriöön.

Sivustoa on viimeksi päivitetty 16. marraskuuta 2017. Ilmoita ongelmista: kirsti.era / ät gmail.com