Joensuun rauhanryhmän logo

Joensuun rauhanryhmä

viestit (at) joensuunrauhanryhma.org

Referaatti Jouko Aaltosen alustuksesta Kenen joukoissa seisot, suomalainen elokuva

1.8.2008 Varparannan rauhanakatemiassa keskityttiin Jouko Aaltosen dokumentteihin, erityisesti Kenen joukoissa seisot -elokuvaan, jonka lopuksi katsoimmekin. Ensin kuitenkin näimme muutaman minuutin hänen uusimmasta Punk - tauti, joka ei tapa, joka on kahden punk-sukupolven dokkari.

Aaltonen totesi, että musiikin kautta on luonnollista sellaisten asioiden käsittely, joista ei voi puhua. Hän kertoi pitkään miettineensä, miten tehdä 70-luvusta dokumentti. Hän painoitti, että halusi välttää katsomasta 70-lukuun nykypäivän silmin eli ns. historian avaimenreikäongelman. Ensin oli ajatuksena tehdä eräänlainen sotaelokuva. Hän on tyytyväinen, että hylkäsi idean.

Aaltonen peilasi paljon sukupolvikysymystä näiden kahden dokumentin avulla. 70-luvun sukupolvi, jolle maailma vielä näyttäytyi mahdollisena muuttaa ja yhteiskunta sellaisena, johon voi vaikuttaa. Punk-sukupolvea Aaltonen luonnehti siten, että he ajattelivat/ajattelevat:
- "politiikka ei ole meidän juttu"
- "tartutaan tähän hetkeen"
- "ei ole suunnitelmia, vaan toimitaan tässä ja nyt"

Aaltonen piti tiettynä paradoksina sitä, että 70-luvun historiallisesti ja tavoitteellisesti ajatelleen sukupolven ideaalit kuolivat nopeasti ja sen ajan poliittinen laululiike hävisi ennen poliittisen liikeen romahdusta. Punk-sukupolvi taas, joka julistaa omaa kuolemistaan (Sex Pistols: Punk is dead) on voimissaan vaikkakin alakulttuurina, joka ei halua niinkään julkisuutta ja kuuluisuutta.

Tästä itselleni heräsi ajatus siitä, että 60-ja 70-lukujen sukupolvi oli viimeinen sukupolvi, joka saattoi "naiivin" poliittisesti ajatella ja suunnitella maailman muuttamista ilman maailmanlaajuisen tuhon uhkaavaa vaaraa. Vaikka oli tiedossa ydinaseiden hirvittävä uhka, niin ilmeisesti ensi kertaa Varsovan liiton julistuksessa vuodelta 1983 todettiin, että ydinasesota johtaa sivilisaation tuhoon, eikä siinä voi olla voittajia.

Punk-sukupolvi kasvoi ja varttui aikana, jolloin laajalti nousi keskusteluun ihmiskunnan tuhoutuminen ydinsodan tuloksena. Sen taustalla oli keskustelu euro-ohjuksista ja niiden sijoittamisesta Eurooppaan. Sehän olisi lyhentänyt reaktioaikaa olennaisesti ja silloin myös ensi-iskun mahdollisuus kasvoi. 1980-luvun puolivälissä alkoi keskustelu ydinsodan jälkeisestä "talvesta", ja sitten keskustelu ekologisesta kriisistä, joka uhkaa koko ihmiskunnan perustaa. Tätä ennen se oli nähty kylläkin vakavana, mutta paikallisena ongelmana. Punk-sukupolven voisi nähdä heijastavan tässä suhteessa ajassa liikkuvaa henkeä: eletään tässä ja nyt, huomisesta ei tiedä. Ja se ajatus on vain koko ajan ekologisen kriisin voimistumisen ja militarismin lisääntymisen myötä lisääntynyt. Tätä murrosta kuvaa oivallisesti myös vihreiden ja 1968-vuoden radikaalijohtajan Daniel Cohn-Benditin uusin teos: "68 oli viimeinen vallankumous, joka ei tiennyt mitään otsoonikadosta".

Jouko Jokisalo

Takaisin

Sivustoa on viimeksi päivitetty 16. marraskuuta 2017. Ilmoita ongelmista: kirsti.era / ät gmail.com